Mietin tässä, että jollei olisi ollenkaan osaavainen ihminen vaan tuntisi olevansa muiden asiaperspektiivien pompoteltavana, niin tekisikö mieli sanoa jostakin asiasta, että "Näin se vaan on." ja että siitä olisi sitten pidettävä kiinni, niin olisiko se kiva asema heidän mielestään. Ja jos se menisi ppieleen, niin sanoisi vaan "Näin se on. Te olette sairas. Teidän on vain opittava elämään sen kanssa.". Niin eikö tämä tuo mieleen sen, mikä on huono puoli lääkäreissä ja miten lääketiede joskus menee pieleen. Että tuota osaamista ei ole kylliksi ja ihan osaamattomia kai sitten on myös päässyt mukaan. Eikö osaavaoinen parantajantaitoinen olisi jo pelkällä läsnäolollaan hyväätekevä, osaisi monta juttua huolehtia ja saattaa elämää paremmalle,paremmin parantuvalle tolalle, eikä olisi ollenkaan niin aksiomaattinen ja lakihenkinen vaan pikemminkin arkijärkinen, elämänviisas ja olosuhteita huomioon ottavainen. Mutta jotkut lääketieteen jutut ovat pitkälti tietoa vain, eivät niin yksilön parantajantaitoja, ja niin on kai hyvä että on sairaanhoitajien lisäksi lääkäreitä, jotka välittävät tuota tietoa, joka ei ole niin elämäntaitomallista, vaikka onhan hyvä, jos lääkäri osaa terveitä elämäntapoja ja on parantajantaitoinen.
Käänsin tässä näiden blogitekstien otsikoita englanniksi yli sata uutta ja huomasin, että viimeisissä työntekotapani alkoi muistuttaa urautunutta vähän kuin sumussa tekevää niin kuin joillakin lääkäreillä huono tapa, ei niin viisas lähestymistapa. Ovatko siis silloin,jos siitä on työlle haittaa, lääkärien työpäivät liian pitkiä? Osaisiko lyhyemmällä työajalla tai enemmin lepotauoin viisaammin, jos olisi kumminkin jo parantajantaiytoinen?Oiskohan ollut siitä, kun ajattelin, että nyt pitää kyllä lopettaa, mutta jatkoin kumminkin, niin sen jälkeen ei sitten laatua eikä viisautta enää ollut mukana?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti