tiistai 26. helmikuuta 2019

C726. Mielisairaalaan joutumisen paikkakuntariippuvaisuudesta

Se, miten missäkin eletään, vaihtelee paikkakunnittain kultuurin, pääammattien ja paikkakunnan vetovoimatekijöiden mukaan ym seudun olosuhteiden, taitojen yms mukaan. Niinpä yhdenlainen käytös ja suuntautuneisuus voi sopia yhdelle paikkakunnalle, tai toki useammallekin, mutta olla sopimatta jonnekin muualle. Tässä voi olla ikäkausien välillä eroja, kun vanhemmiten yhä suurempi osa paikkakuntalaisista on sinne jonkin seudun vetovoimatekijän tai useammankin perässä muuttaneita - ja siksi monen asukkaan ja työntekijän mielestä sympaattisempia kuin ne, jotka ovat siellä kasvaneet ja ovat usein kasvaneet ulos tuon paikkakunnan erikoispiirteiden niin suuresta tarpeesta elämässään ja kaipaisivat jotakin muuta, jos vain tietäisivät, mistä sen löytää ja miten sinne pääsee, miten onnistua järjestämään elämänsä siellä, ja se toki käy sen paikkakunnan pyhien lehmien suojissa eikä tuon aiemman. Näin toki on suurempia eroja vielä maiden ja maanosien välillä.

maanantai 25. helmikuuta 2019

C725. Tokkuraisuus ja kevyempi pukeutuminen tai laihduta jonkun verran

Tokkuraisuus keväällä ja joskus muutenkin, luulisi että myös tropiikkilaisilla, johtuu siitä, että on lämpötaloudeltaan, esim. pukeutumiseltaan ja lihavuutensa määrältä säätynyt paljon viileämpään kuin mitä sää käytännössä tänään on. Eli tarttis pukeutua kevyemmin, l´vaihtaa lämpötaloutensa tyyppiä ja luultavasti laihduttaa jonkun verran.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

C724. Hevosten jalkavaivat ja tallilla kävijöiden tuttaville parempi käsitys hevosten liikkumisesta

Hevonen on kai yleensä hyvin seurallinen ratsastajien ja tallilla kävijöiden kanssa, ja nämä ovat taas yleensä lapsia tai perheellisiä, jolloin he eivät toimi ihan vain omalla tavallaan vaan jonkin verran on mukana myös tuttavien ja perheen liikkumis- ym tekemisentapoja. Kun on ystävällisissä väleissä ja liikkuu yhdessä, niin vaikka toinen olisi hevonen, niin omassa liikkumistavassa kuvastuu hevosen liikkumistapa ja hevosen liikkeissä jotakin ratsastajalta, ja kun tuttuja ovat, niin nämä sopivat yhteen. Mutta sitten jos ratsastaja tai tallilla kävijä on päivän mittaan aika paljon tekemisissä jonkun kanssa, joka ei osaa hevosten liikkeitä vaan luulee ne jotenkin väärin, esim. insinöörimäisesti tai väärältä kohden voimalla, niin se voi altistaa hevoset jalkavaivoille, mihin auttaisi, jos tallilla kävijöiden tuttavat näkisivät telkussa hevosten liikkuvan, tms oppisivat eläinten liikkumistavoista, mikä on omille liikunnallisille lahjoille rinnasteista, sillä eläimet liikkuvat aika paljon tai ainakin elävät käytännönläheistä elämää, joka on ihmisten liikunnallisten lahjojen suunnalla summittain.

lauantai 23. helmikuuta 2019

C723. Idioottimaiset virheet ja älä ota ketään mukaan luokituksen perusteella vaan tarkista laatu aina

Usein käy niin, että jokin asia on aika tyhmän mutta kunnolla objektiivisen ajattelun perusteella hyvin perusteltu, hyvä valinta, kuten vaikka että lapset käyvät koulua, mutta että sitten käytännössä tulee mukaan jotain idioottimaista, jota ei alun perin ollut suunnitelmissa ollenkaan, kuten vaikka että osa lapsista kärsii koulusta kovin ja että koulun ei-niin-viisaat puolet donimoivat elämää kovin. Silloin on yleensä jokin henkilö (yleensä vanhemman sukupolven edustaja) tai asia tullut mukaan jonkin luokituksen perusteella, esim. että "siis koulua",ilman, että käytännössä on hänen tekemisistään ja tuoksistaaan tarkistettu laatua, että se olisi vähintään yhtä korkea kuin alun perin oli käytössä ja mitä erikoistaitoja ja tuossa tehtävässä vaadittavaa vastuuntuntoa hänellä oletettiin oelvankaan. Henkilö itse taas on jotenkin jo irrallaan käytännön kontektista ja tottunut sivuuttamaan aiheen, että juu nämä oli näitä vanhoja juttuja, jolloin hän ei enää tee niin konkreettista hyvää laatua aiheessa erikseen ryhtymättä, erikseen kehoittamatta, eikä kenties ota ollenkaan huomioon, miten isot jutut muille nämä ovat ja miten paljon enemmän he itse osaisivat, kun pitävät elämänsä kulkua ja vapauttaan tärkeinä. Samoin, jos kysyy, että kuka osais, niin joku ulkomaalainen kenties vain haluaa osallistua ja tekee pieleen, kun ei ulkomailla ollessaan osaa kaikkea, mutta puhuu suomea ja ontottunut jonkin sortin koulutuksen tyyliseen menoon, niin että sosiaalisen vaikutelman ja ihmisten omaan vastuuntuntoon luottamisen sijaan tarttisi tosiaan tarkistaa käytännön laatu joka kohdasta ja diskata ne, jotka tuottavat pelkkää puppua tai eivät kanna vastuuta.

perjantai 22. helmikuuta 2019

C722. Viiltely ja vähemmön ruokaa & peruskoulutasoinen maailmankuva

Jotkut ihmiset kaipaavat mitä tahansa pehmennystä, kun elämä kolhii, ja niin syövät enemmän. Mutta jos kaipaa karumpaa elämää, enemmän perustason ajattelua eikä taidetta, uskontoa yms, niin löiika syöminen, jos on mielestään kyllin kylläinen, voi tuntua turhanaikaiselta, ja jos jatkuvasti on kyllin kylläinen ja mieltää läskin tarpåeettomaksi hötöksi vailla ideaa, niin voi kunnolliseen laatuun pyrkiessään joku olla taipuvainen viiltelemään höttöä itseltään pois, mikä kai johtuu siitä, että vanhempien tms valta on liian suuri, jotta oma laihempi linjaus pääsisi läpi ja oma järjen tyyppi ja taitotaso, oma ajatusmaailma, arvot ja tuntemukset ohjaamaan maa elämää. Niinpäpitäisi antaa itsensä viiltelyyn taipuvaisen elää enemmän perusjärkevää elämää, ja jos jotakin tarvitsee pehmentää, niin pehmentäisi terveiden elämäntapojen ja siviostyksen lisäämisen kautta eikä ruualla tai lääkkeillä dumppaamalla.

Jos on taipuvainen viiltelemään muita, niin kai yleensä hötön oloisia tai naismaisempia, mikä kai osin johtuu siitä, ettei oleta heillä olevan kanttia tai sosiaalista vaikutusvaltaa, ja osin siitä, että mieltää itsensä niin samanlaiseksi, että sotkee eri ihmisten elämänvalinnat, tyylin jne, joilla, jos ne ovat häiritsevän suuria, on yleensä syynä se, että ihmisten taidot, sopivuus eri asioihin ja elämäntilanne sekä näkövinkkeli ovat kamalan erilaiset, erot paljon suuremmat kuin vanhempien tms puheista saisi kuvan, ei ole esim. geneettistä samanlasiuutta, vaan vierekkäiset ihmiset kasvavat usein vastakkaisiin ääripäihin, jos ovat liian tiiviisti tekemisissä, ja niin elämäntilanteetkin ovat erilaiset, ja siksi olisi tehtävä erillisiä valintoja eikä yritettävä käyttää samaa vinkeliä kuin mukamas olisi kyse filosofisesta keskustelusta, vaan yhteiskuntakelpoisuus ja itsenäisyys, erillisyys.

2.2.2023   Karsimiseen ovat hyviä itsellä päällä siniset vaatteet ajattelua symboloivaa tavallista sinistä. Silloin ajattelu saa olla karsivaa omaa näkemystä etsivää, omia valintoja tekevää yleissivistyksen tuella. Musta vaate on käsittääkseni paljon enemmän paikoilleen ankkuroitunut, jo valintansa tehnyt. Palleroiset villavaatteet ovat karsimisen kannalta kehno valinta.


torstai 21. helmikuuta 2019

C721. Silmätulehdus ja säädy valoisaan vuorokaudenaikaan

Luin netistä joistakin silmätulehduksista.
* Bakteeriperäinen korvatulehduksen yhteydessä usein esiintyvä: katso korvatulehdus, tervehenkinen työtapa- ja elämäntapanäkemys parannuskeinona. C720.
* Virusperäinen: liittyneekö sairaanhoitajien näkemyksen teoreettisuuden tyyppiin, kun on ollut tekmisissä sairaanhoitajien kanssa, siis lääketieteen koulutuksen tuoman ajattelutyypin kanssa. Yleensä erityyppisiä ajattelutapoja ja niiden väitteitä sovittaa yhteen, kun vertaa niiden sisältämiä ajatuksia, ja kiinnittää huomiota siihen, miten teoreettisuus niihin viittaa, mitö kertoo maailmasta ja mitäei, kenties miksi niin tässä ammatissa, miten oma ajattelu ja oma näkemys siihen suhtautuu. Jos ajatus on komentava, haluaa päättä jonkun asian, niin kuinka laajan ja miksi, mitä muita vaikutuksia sillä on, mihin varmuus perustuu, mihin tiedot perustuvat, onko kyseessä ihmisten välinen vallankäyttö, sosiaalinen töniminen tai manipulointi tai affäärri, ja mikä asia kuuluu mihinkinlokeroon, mitä tavallinen viisas maailmankuva sanoo täälaisista asioista.
* Silmän sarvaiskalvon tulehdus kuulosti siltä, että silmä olisi säätynyt pimeässä oleskeluun tai aika pimeässä tai pieään päin katseluun, jolloin kai auttaisi säätyä enemmän päivänvalon aikaan.

12.1.2024   Silmän sarveiskalvon tulehdukseen auttaisi ehkä syödä normaalin ruokavalion osana pinaattikeittoa, jonka pitää olla normaaliin tapaan maidollinen (täysmaidollinen?), vähälaktoosinen ei kelpaa. 

C720. Korvatulehdus ja tervehenkiset työ- ja elämäntapanäkemykset

Luin netistä korvatulheduksesta jotakin. Siihen kuulemma usein sairastuu limaisen hengitystietulehduksen jälkeen ja samaan aikaan voi olla nuhaa ja yskää. Aiemmin tätä blogia laatiessani on vaikuttanut siltä, että ainakin yskä liittyy kovin työmäisiin tulevaisuudennäkymiin, työputkimaiseen lähitulevaisuuteen. Korvavaivat koirallani traas näyttävä't liittyvän siihen, ettei se ole kuunnellut jotakin, mitä joku - usein eläin - on siitä sanonut. Voisiko korvatulehdus siis liittyä siihen, ettei ole uskonut, että lähitulevaisuus tai kauemmatkin tulevaisuudensuunnitelmat ovat liian työmäiset, liian epäviisaalla tavalla työmäiset, jolloin tervehenkinen työtapa- ja elämäntapanäkemys korjaisi ongelman.

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

C719. Kipeä lonkka ja valjun sijasta hyväntuulisen toiveikas mieliala

Niveliä kannattelevat lihakset, liikunnan harrastaminen pitää nivelet hyvinä, sillä nivelen toiminta ei jää mekaanisen nivelen varaan niin kuin metallista tehdyssä nivelessä jossakin koneessa vaan nivel jää ikään kuin ilmaan, vaille rasitetta. Sen sijaan kipeälonkkaisella on kai usein valju viileä olo lonkan seudulla, kuin kauhistuneen mielialan kuva, ja silloin lonkka putoaa isolta osin nivelen luiden varaan, sillä ei ole positiivista toiveikasta lihaksia lämpöisesti käyttävää virettä, mielialaa, joka pitää ryhdin lokan kohdalta ja muutenkin hyvänä.

tiistai 19. helmikuuta 2019

C718. Häiritsevä hälisevyys ja sen ottaminen huomioon että itse sairastaa

"Olen kirjoittanut terveiden elämäntapojen ohjeita ei kai niin kovin montaa ja niiden tueksi terveellä tavalla tekemisen ja tervehenkisen lonjauksen ohjeita kovin monta blogiini http://opisuomalaisuus.blogspot.com ja kääntänyt reilut 150 englanniksi blogiini http://finnishskills.blogspot.com .
Minua on tavannut hämmästyttää terveiden elämäntapojen ja liikuannan saama vastustus. Jotkut pitävät niitä liian hälisevinä, häiritsevän toimeliaina, jopa liikaa katselevina ja liikuntaa huonon olon tuovana, vaikka liikuntahan on juuri hyvän olon peurspilari, jos vain liikkuu oikein, hyväätekevin tavoin. Mutta flunssaisen liikunta vaikuttaa jokseenkin sellaiselta kuin ulkomaalaisten liikuntakäsitys: ovatko he flunssaisen verran kipeinä, kun liikkuvat, silloinhan suomalainenkin mielipide on, ettei pitäisi liikkua rasittavasti, ainakaan liikuntaa varsinaisesti harrastaa, vaan odottaa, että tervehtyy ensin. Kanssa tuo hälisevyys ja näköaistivirikkeiden & muiden virikkeiden määrä: nehän ovat sellaista, mihin ihan sairaan, esim. oksennustautisen kapasiteetti ei riitä, eikä kamalan huonokuntoisen pitkää aikaa kerralla, esim. kuukausia sairastaneen. Voiko olla, että lämpimämmissä maissa ihmiset ovat pöpötaudeissa koko ajan, tropiikissa helteellä jopa niin huonosti voivia kuin raskasta taakkaa kantava noustessaan jollekin nyppylälle, milloin katse kenties ei toimi samalla kuin sumeasti vain? Eli nää ei oiskaan ihmistyyppejä jotka muka sopis samaan vaan sairastavuuden määriä ja se seliitäis mm sen, miksi toimeliaampia nuoria tai nuorten tapaan tervehenkisiä ihmisiä osa ei jaksa vaan pitääh hälisevinä. Mutta moni tropiikkilainen tms lämpimämmästä maasta kotoisin oleva kai valitsisi juuri sen maan elämisentavan hyvine ja huonoine puolineen, ja suosittelis muillekin, muttei se tarkoita, että suomalaisen mittapuun mukaan olis terve.

Sairastavuuden määrä voi kai arvioidamm sillä, miten laajan ympäristönsä kanssa olisi luonnostaan hyvillä mielin tekemisissä ja miten kaukana oleva tuntuu hälyltä, jollei erityisesti pakottaudu seuraamaan sitä, ja miten suuren fyysisen ponnistuksen tavallisesti jaksaa isoimman osan ajasta. Flunssa ja oksennustauti ainakin antavat jopnkinlaisen kuvan jaksavaisuuden määrästä, mitä voi joillain olla. Joka viihtyy mieluusti ihan vain kotona, ei menisi minnekään, on sairastavm suuruisella elämänpiirillä. Joka ei oikein liikkuisikaan, istuisipahan vain keittiön pöydän ööressä tai sohvassa, on sairaampi. Jos tuon jaksavaisuuden määrän tuovat vasta lääkkeet esim. kuin että nyt jaksaisit mennä sinne ja sinne, niin on paljon sairaampi. Jos tuppaa pyrkimään ottamaan jonkun hälyn pois, niin se on kai oman jaksavaisuuden piirin ulkopuolellla, joko sairauden vuoksi tai siksi, että pitää esim. erityyppisestä musiikista, mutta vain siinä ympäristössä sairastava kai pyrkisi kieltämään muilta moisen musiikin kuuntelemisen, jos ei sitä jaksa, mutta yleensähän musiikki lisää elämänviisautta ja siis jaksavaisuutta tuo terveyttä.

Terveet elämäntavat ja tervehenkinen linjaus tuovat terveyttä ja pikaisempaa paranemista, vaikka ne omaksuisi tavoitteikseen vasta sairastaessa. Terveiden elämäntapojen omaksumista kai tekee helpommaksi se, ettälukee noita yo linkkien terveellä tavalla tekemisen taidon sekä tervehenkisen linjauksen ohjeita, jotka tosin ovat vain oma näkemykseni, eivät se perusversio, mitä aina suositellaan ja joka kovin arvokas on, tuo paranevuuden ja terveenä pysymisen ainakin pitkälti."

C717. Kamalan vihamieliset välit ja ettei ajattele kummankaan sopivan ottamaan toisesta mallia

Joskus ihmiset eivät tule toimeen keskenään ja se johtuu usein siitä, että joku pakottaa heidät olemaan tai yrittämään olla läheiset, esim. ajatelee toisen sopimaan ottamaan toisesta mallia, vaikka mallin ottaminen on kovin lähelle omaa itseä tuleva teko, jota ei luonnostaan tee muiden kuin samaistumisryhmänsä ja omien esikuviensa sekä luonnostaan sosiaalisuutensa piirin mutta kai etäisesti kuuluvien suhteen tms, ei siis inhoamistaan henkilöistä sovi ottamaan mallia eivätkä nämä sovi sille etäisyydelle, että josko tuo älyäisi ottaa tuosta mallia, tms, eivätkä muuten läheisiksi.

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

C716. Terveyttä huonontava sosiaalinen vaikute ja oivalla että nuo muut sairastavat useampaa tautia

Joskus jostakin samaistumisryhmästä tai seuran tai tekemisen myötä tulee sosiaalista vaikutetta, joka sairastuttaa, mutta josta ei tunnu pääsevän eroon, esim. maalausharrastuneisuuden myötä näkövammaisten vaikutetta. Silloin kai on jäänyt huomaamatta, että nuo sairastavat muutakin kuin esim. tuota heikkonäköisyyttä, että esim. ovat sairastavan tavalla ylipäätään ja siitä seuraa kapeampi elämänpiiri ja heikompi suorituskyky elämän perustaidoissa, jolloin katsekin on tarkka lähelle keskittyneessä elämässä muttei jos vauhtia on enemmän. Mutta jos heidäyt nimeää sairastaviksi eikä vain kuvaa, niin alkaa tulla enemmän sairastavien vaikutetta, joka huonontaa terveenä elämisen mahdollisuuksia entisestään, eli parempi vain kuvata seura eikä etsiä heidän paljon sairastavien tuttaviensa seuraa vielä lisäksi. Jotkut kai olettavat, että ihmiset esim. vanhemmiten tai tropiikissa sairastavat paljon, ja niin sairastav mutta jaloillaan jää mukamas vain vanhan tai lämpimästä maasta kotoisin olevan kirjoihin, mutta yleensä tuntee paljon sairastavampia.

perjantai 15. helmikuuta 2019

C715. Pöpötaudit ja oksennustaudin tapainen tilanhahmotus & tropiikkilaisten ryhti

Lapsena oksennustaudissa oli lähitila kehon luona pöpöisen, oranssin ja lämpöisemmän oloista ja kauempana taas ei niin. Kieliikö tropiikkilaisten ryhti ja palleroisuus siitä, että he hahmottavat tilaa samantapaisesti, ja kenties siksi sietävät pöpötauteja paremmin?
Mutta minulla on vaikutelma, että ainakin osalla ulkomaalaisista tavallinenn elämänlaatu on kuin suomalaisilal sairastaessa, eli monen asian suhteen voi olla, että he sietävät niitä, jotenkin elävät niiden kanssa sen sijaan, että olisivat suomalaisella mittapuulla terveitä ja onnellisia. Voiko pöpötautienkin kanssa olla, että he jättävät tekemättä paljoa mitään ja niin vähän niin kuin kituuttaen elävät tavallista elämää, josta joku ikävä tekeminen jäi pois tai kovin hidastellen ja leppoisasti tehdyksi?

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

C714. Huonomuistisuus ja huomaa että seurasi saattaa olla huonomuistisempi mutta salata sen epäloogisuuden, komentelun tms avulla

Usein on kai niin, ettei monellakaan ole kamalan hyvä muisti, mutta toiset, kai ne parempimuistiset, ovat rehellisiä huonomuistisuudestaan, kun taas ulkoa luettua teoriaperspektiiviä käyttävät, juuri sentyyppiseen ajatteluun luottavat saattavat olla osassa asioiden tyyppejä aivan muistia vailla, sillä tuon aihepiirin huomiot eivät ole heidän teoriaperspektiivinsä sanastolla eivätkä he ole kyllin arkijärkiset ja tervehenkiset, mm musiikkiorientoituneet, ja niin he tuppaavat peittämään muistamiskyvyttömyytensä kiertämällä aiheen, hämäämällä toista, väittämällä vian olevan toisella tai puhumalla tahallisen epäloogisesti ja irrationaalisesti. Eli ei-niin-elämänmakuisen touchin elämään omaava, teoreettista ulkolukua arvostava, tasainen,irrationaalinen, komenteleva, sosiaalisen manipuloiva tuttu tai lähipiirin jäsen voi usein sosiaalisena vaikutteena tuoda muistamiskyvyttömyyttä ja muistikuvien teoreettista lättänyyttä, joka on varmaa elämänkokemuksen musitamista ja hyvää ymmärrystä vailla.

lauantai 9. helmikuuta 2019

C713. Hampaiden narskuttelu ja elämänviisauden painottaminen

Hampaiden narskuttelu liittyy kai kireään teknistä muistuttavaan ajattelutapaan ja vireeseen, joka ei oikein ota huomioon, millainen tekemisentapa olisi hyvö ja viisas, mutta tuumii pakollakin, että tarttis tehdä ja heti viivyttelemättä, tai ainakin tekemisentapa on sentapainen ja aika ruutumallinen tai terminologinen hahmotustapa. Sen sijaan tervehenkinen elämänviisaus tekemisentavoissa, rytmeissä, tavoitteissa, arvojen ym painotuksissa, niin että elämä on arkijärkisen tunteidenmukaista ja kenties liikunnallista tervehenkiseen tapaan, ei näyttäisi tuovan hampaiden narskuttelua.

perjantai 8. helmikuuta 2019

C712. Onnettomuusalttiutta suuren taitotason kauniista tekemisestä ja terveet elämäntavat, sivistys & musiikki itsenäisenä linjauksena elämässä

Usein korkeaa taitotasoa vaativat hienoina pidetyt asiat kuten kristinusko, parantamistaito tai taiteen alan ammatti sekä usean muun vaativan alan työ tuovat mukanaan onnettomuusalttiutta, sillä niiden ihmisissä roikkuvat monet silloin, kun elämä on mennyt kovin huonosti ja lisäksine aloina ovat joidenkin rikollisten mielestä sosiaaliselta olemukselta epävakuuttavia mutta kiinnostavia kohteita pahanteolle. Silloin, vaikka korkea taitotaso usein korjaa monta asiaa elämässä ja maailmassakin varsin useasti, niin nuo taakat tekevät sen, että jos esim. sairaanhoidon työ tai sen kanssa tekemisissä oleminen kaataa ojaan tai tuntuu isona rasitteena, niin täytyy etsiä muu voimanlähde ja se on asiat, jotka ovat itseisarvoisena omana elämänalueenaan, suvereenina hyväätekeviä kuten terveet elämäntavat, sivistys (mm buddhalaisuus kirjoista luettuna) ja hyvänä pidetty musiikki.

Näiden yvänä puolena on se, että jos joku tai monikin pulassa olija haluaa hyötyä näin kasvaneesta taitotasostasi, niin nuo elämänalat ovat sellaisia, että on tapana, että ihmiset itse harrastavat niitä eikä taitavampi heidän puolestaan, hyöty tulee siis mm lukemisesta, meditaatiosta, omasta hyvästä tahdosta, omista elämäntavoista,mm luonnon ihailemisesta ja musiikin kuuntelusta, jolloin tuon viisauden lähde ei joudu mukaan lukijan, katselijan, kuulijan, oppilaan ongelmalliseen elämäntilanteeseen tai huonoon lähestymistapaan, eikä vaikutus niin ollen ksaudu, jos tukeutujia on paljon, eikä vaikutus sisällä ongelmaan syventymistä vaan vain noihin hyväätekeviin elämänalueisiin, jotka kohentavat elämää ja elämäntaitoja laaja-alaisesti ja siis osin sattumalta myös niin, että huojentavat pulaa, jossa ihminen on.

maanantai 4. helmikuuta 2019

C711. Vuorokausien nukkuminen ja eheys sekä korkeampi taitotaso ympäristössä

Jos ihminen oppii uuden korkeamman elämänviisaamman taitotason, niin se usein vaatii päälle hiukan pidemmän aamu-unen tms uneliaamman tyylin vähäksi aikaa, jotta eheyden määrän saa korjattua suuremmaksi. Silloin se on uniselle kuin loman ensimmäisen aamun aamu-uni, joka alkoittaa loman hyvällä tavalla. Tyypillisesti tuo loma olisi joko joululoma tai sitten kesäloma tai sitten jokin kiva tenhoava matka. Niissä kaikissa ympäristö on mukana touhussa, tukee korkeamman tason elämästä oppimista,e heyttä ja elämänlaatua, onneakin. Sen sijaan, kun itse oppii jotakin, niin aina ei ympäristö ole mukana, ei luo tuota loma-ajan aamun korkeampaa eheyttä, elämänlaatua ja taitotasoa, ja niin kenties joskus voi käydä, että henkilönukkuu varmuuden vuoksi pidempään, jotta ympäristökin saavuttaisi eheyttä tai itse jaksaisi paremmin kantaa tilanteen ja pysyä aika lailla eheänä. Eli jos henkilö silloin tuleekin nukkuneeksi bvuosokausia, niin ehkä ympäristö oli liian vähän eheä edelleen.Ehkä tarvittaisiin jotakin sellaistra kuin vaikka lehden vaihto Washington Postista New York Timesiin, radioaseman vaihto elämänviisaampaan viisaampaan musiikkin, kenties ikivihreisiin, mahdollisesti jotakin uskonnollista, vanhemman väen tekemää ohjelmaa tai kirjoittamia artikkeleita, ulkoilua luonnossa, yms tervehenkistä taitavampaa,kenties tyytyväisempi olo ruuastakin.