lauantai 28. heinäkuuta 2018

C637. Sosiaalisena vaikutteena tuleva litistyneisyys ja tunnelmataju & arkijärki havainnoissa

Moni nainen ja tyttökin vaikuttaa jotenkin litistyneeltä, kuin sosiaalisuuden myötä olisikin käynyt huonosti ja monesti juuri niistä vaikutteista, joiden varaan hyvää pärjäämistä ja elämänlaatua piti rakentaa. Silloin on kai monesti kyse siitä, että joku, jolta mallista piti oppia jokin taito tai hyvä puoli, ei ollutkaan taitava vaan ulkoa lukenut eli ei omannut sitä taitotasoa, josta mallia haki. Tai sitten toinen lähti sosiaaliseen suhteeseen eri arvoin kuin mitä väitti noudattavansa, erilaisella linjauksella, että miten käyttäytyä ja miten reilu olla. Tai sitten toteutus ontui: jonkin teki kenties porukan mukana kaavamaisesti, vaikka sen piti olla yksi vapaa-ajan huojennus, jota joskus käytti, kuten vaikka kouluaikoina vapaa-ajan kivat asiat olivat, jollei niitä urakaksi asti ollut. Tällöin on kai oma havainnonteko sosiaalisista suhteista ja noista elämän puolista, esim. taidoista tai siitä, millä tavoin ja milloin jokin kiva juttu onnellistuttaa juuri itseä, ollut heikko, kaavamainen pikemminkin kuin arkijärkisen havaitseva. Havainnontekoa elämästä auttaa paljon tunnelmataju: minkä henkinen mikin asia on tavallisena tekemisenä, mistä elämän tavallisista perusasioista se koostuu ja mikä henkisiä ne ovat, mitä piirteitä niistä se kuvastelee. Tunnelmatajua parantaa mm mielimusiikkinsa kuuntelu - ei urakkana vaan mielitekona aina joskus. Myös tervehenkisyydestä ja terveellä tavalla tekemisestä sekä terveistä alämäntavoista on iloa, ks. http://opisuomalaisuus.blogspot.com/2014/03/terveet-elamantavat.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti