torstai 29. marraskuuta 2018

C691. Ihmeparannusohjeyritelmä LIX * Terveenä elämisen taito ja kotimaisilta puilta opittava vire

Joskus jos joku sairastaa paljon, niin tuntuu kuin häneltä olisi terveenä eloämnisen taityo kateissa. Erityisesti näin on usein, jos henkilö on alunperin kotoisin hyvin erilaisesta ilmastosta, jossa eleytään aivan toisenlaisten rytmien ja toisenlaisen luonteenlaadun ja perusvälttämättömyyksien mukaan. Oikean vireenm voi kyseisen maan ilmastoa ja elämäntapaa osaava napata hyvin äkkiä kotimaisilta puilta, niiden tunnelman vireestä, siitä, millä tavalla se on tervehenkinen, millainen tervehenkinen linjaus vaikuttaa olevan sellainen. Näin voi helposti oppia terveet elämäntavat, jos pitää linjausta yllä koko ajan ja jos ajatusten ja elämäntavan saroilla on omana linjauksena muutenkin, että terveitä elämäntapojna kovin tavoitelee, es. kuin arktinen eläin ulkona luonnossa.

maanantai 26. marraskuuta 2018

C690. Alaraajojen halvaantuminen ja mallia ideaaleista, ei henkilöistä

Lapsena, kun ihminen ottaa mallia jostakusta, niin vaikka nojaisi tähän kovin, niin ei ymmärrä yleensä niin kovin tarkkaan, miten tämä tekee ja miksi, ja niin kun täydentää tekemisen eri kohtia ja puolia, mm ajatuskulkuja, niin ne menevät ihan eri tavalla kuin mallilla, nojautumiskohteella, ja siis tavallaan yksilöllisesti, niin kuin sujuu hyvin tuolla lapsella, ja niin linjaus on tavallaan käytännön syistä itsenäinen ja toimivuuden tavoitteen vuoksi elämälle tilaa jättävä, aj niin mallin ottaminen toimii, on usein ihan hyv vaihtoehto, kunhan saa tehdä myös omnin päin. Mutta sitten kun ihminen on aikuinen ja etenkin, jos omaa elämänkokemusta eikä enää tee ihan perässä vaan lisäilee omaa näkemystä, niin jos silloin vaikkapa onnettomuuden vuoksi joutuu ottamaan mallia muista, vaikkapa nojaamaan lääkäriin hankalassa tilanteessa selvitäkseen, niin siinä iässä usein jo ymmärtää ihmisten välisiä eroja tekemisentavoissa, ja niin hödöässä tulee ottaneeksi mallia liian tarkkaan, paljon tarkempaa kuin lapsena, jolloin tulevaisuudenkuvat jäivät koko maailmankuvan varaan, eikä niin kuin onnettomuuden jälkeen tapojaan korjatessa tavallaan omasta linjeuksestaan liiaksi luopuessaan, ja niin tuo uusi linjaus ei toimi, se oli toiselle ihmiselle vain hyvä, ja niin masentaa, ja masentunut lösähtää paikoilleen, ei yritä täyudesti, koska yrittämisen tapa ei ole kyllin vapaamielinen, elämänmyönteinen ja viisas. Ja niin ei pitäisi ottaa mallia ihmisistä enää vaan vain ideaaleista ja taidoista, ja niistäkin koko elämänviisautensa tuella eikä kaavamaisesti, itsestään luopuen,muttei myöskään sokkona kuin määräyksestä vain, vaan viisaasti.

 

20.2.2021   Jos alaraajat ovat kuin lötköt mutta vaila isompaa vammaa, niin yksi mahdollinen selitys voisi olla, että henkilöä hirvittää jokin niin, että jalat menevät lötköiksi ja on mahdoton kävellä. Silloin kai on usein niin, ettei henkilö tiedä, mikä häntä hirvittää taI MIKSi  se hirvittää niin paljon, ja niin tarttis ottaa useamman asian kanssa iisisti ja varoa koko joukkoa rasittamasta, kun voi olla, ettei henkilö jotakin jaksa ollenkaan, vaikka ennen jaksoi, ja niin jalat pettävät alta. 

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

C689. Pöpötaudista seurannutta turvotusta ja tervehenkinen vire jonka oppii puilta

Joskus pöpötaudista seuraa kehon turvotusta, jolloin on kai osin unohduksissa, mikä olisi tervehenkinen tasapainokohta keholle, tervehenkinen elämäntapa käytännössä nyt ja etenkin tervehenkinen vire. Nämä voi oppia puiden tervehenkisestä tunnelmasta, mm siitä, minkä kuvan niiden värit antavat luontevasta hyvästä tunnelmallisesta tavasta eää maisemassa, ja säätää sitten oman vireensä selllaiseksi, siis puiden ohjeen mukaan. Puiden tarvitsee kai olla ko ilmaston luonnollisia puulajeja tai muita tuon ilmaston luonnollisia kasveja.

tiistai 20. marraskuuta 2018

C688. Suuren tautialtistusten määrän keventämisestä

Jos osaa parantaa taudin tai vaivan terveiden elämäntapojen tms viisauden avulla, esim.jos tämänblogin ohjeet toimivat, niin silloin luokittelemalla ihmiset vaivojensa tai vaivojensa tyypin mukaan ja korjaamalla omassa elämäntavassaan nuo viat, jotka aiheuttavat sairauksia tms, niin voisi kai tautitaakkaa keventää, vaikkei muistaisi, keilläkaikilla oli nuo sairaudet, vaikka toki hyvä olisi tietää, ketkä ovat niin terveitä, että siitä voi hyvin ottaa mallia.
Katso myös B470. Pöpötartunnat ja sosiaalinen maailmankuva, että kuka harrastaa mitäkin harrastusta mitenkin taitavasti, yms   14.3.2017
Pitäisi siis ilmeisesti tehdä teoriaperspektiivin merkintä, että mikä on hyvä elämäntapa, ja perustelut sille, ja noudattaa sitä sitten itse ja neuvoa muillekin. 

15.12.2020   Yleensä luulisi kai,e ttä jos joltakin sosiaalisena vaikutteena tai pöpöaltistuksena mutta samanlaisena vaikuttaen tulee hänen tavallisia pöpöjään tai siis tapojaan ja ne eivät lähde ajan myötä pois vaan jää jokin piirre, vaiva, tautti oireineen, niin tuo piirre on hänen mielestään ollut hyvä valinta, ja niin aina kun korjaa terveemmäksi, niin hänen vaikutteisensa osat pitävät tuon vanhan poiirteen, esim. hänen aiemman ilmastonsa tuoman tai tavatun ulkomaalaisen tuttavan ilmastosopeutuman tai siihen sopivan muun piirteen, esim. yrittämisen tavan. Silloin pitäisi kai teoreettisessa laajassa maailmankuvassaan luokitella ihmisiä ja elinoloja, osin jonkinlaisksi skaaloiksi ett'ä miten paljon mitäkin, ja olettaa sitten, että on voinut tavata ihmisiä melkein mistäloekrosta vain, tai ainakin välillisesti saada sellaisia pöpöjä. Ja ottaa ohjeet suomalaiset terveet elämäntavat.

lauantai 17. marraskuuta 2018

C687. Tokkurainen olo lämpimästä vedestä ja sen selittäminen miten kuivalla maalla eläminen eroaa kalan elämästä

Jos lämpimästä vedestä, esim. merivedestä jää jälkikäteen tokkurainen olo, niin voisiko olla, että kehoon tai kehon pinnalle on tullut joitakin vesieliöitä, jotka yrittävät elellä kuivan maan tavalla ja siksi vähentävät ihmisen kontaktia ympäristöönsä, eli tarttis kertoa, että katsella saa ja olla tekemisissä ympäristönsä kanssa muttei lämpötaloudellisesti eikä kosteuden, suolaisuuden tms osalta.

perjantai 9. marraskuuta 2018

C686. Rintojen hölskyminen juostessa ja urautumaton innokas hyvän koordinaation juoksutapa

"

Rintojen hölskymisen välttäminen juostessa

Sanotaan, että rintojen hölskymisen välttää juostessa, jos on hyvät rintaliivit, mutten ole huomannut rintaliivien vaikuttavan asiaan vaan juoksutavan. Rinnat hölskyvät, jos juoksee kuin pomppu,pomppu,... Välillä rinnat taas eivät hölsky ollenkaan vaikka juoksee niin lujaa kuin pääsee (en nyt niin kamalasti ole liikuntaa harrastanut, lähinnä vain käynyt koirien kanssa kävelyllä, jolloin joskus juossut kappalkeen matklaa). Ero on todella suuri, eli välillä on mukavaa ja ongelmatonta, ei edes huomaa koko kysymyksen olemassaoloa, ja toisen jkerran taas rinnat hölskyvät ongelmaksi asti. Hyvällä juoksutavalla tässä suhteessa on kai rintakehä vähän kuin edempänä tai hiukan röyhistetty, ja jalat kai saattavat juosta asterixmaisesti. Kanssa jos juoksee samantapaisesti tyylistä ja juoksutavasta toiseen vaihtaen kuin kovin epätasaisella polulla kulkee väliin askeleen pari  alas, tai sivulle tai ylös, niin sellainen koko kehon koordinaatio on tuntunut menevän hyvin. Huonosti taas menee, jos kulkee kuin kassia kantaen ja ajatellen, että nyt rinnat hölskyvät, oijoi miten voin näin juosta. Eli luonnollinen liikunta,  vaikkapa spurtti on mennyt hyvin, vaikka olisi vaihtelevaista ja koordinaatiokykyä vaativaa, mutta tasainen suorittaminen ei, koska siinä väsyy, uarutuu, ei tee rintojen kannalta hyvällä tavalla. Samalla lenkillä ei siis ole ollut vaiheita, jolloin rinnat hölskyvät ja jolloin eivät hölsky, vaan ongelma tai ongelmattomuus on ollut koko sen kerran, ja ongelmat ovat usein tyulleet sosiaalista kautta muilta, jotka haluavat pitää hölskyvää juoksua perusversiona tai olettavat, että ongelman voi parantaa samalla lenmillä ihan vain neuvoa kysymällä, vaikka oikeasti tarvitsee lähteä aivan erti kerran aivan eri merkeissä uudelleen ennen kuin saa kyllin eri meiningin."
http://liikuntaa.blogspot.com/2018/11/rintojen-holskymisen-valttamisesta.html

C685. Pöpöinen olo syksyllä ja taju, että sisälle on tullut ulkoa jokin eläin

Jossyksyllä, kun ulkona on jopaljon viileämpää tai kylmempää kuin sisällä, on itsellä tailemmikeillä pöpöinen olo,niin saattaa olla, että sisälleon tullut jokin ulkona elämiseen lämpötaloudeltaansopeutunut eläin ja siksi on oma lämpötalous pielessä, ihon luona liian lämmin. Ulkoa tullut eläinonluultavasti tuuletusikkunan alla tms viileimmässä mahdollisessa kohdassa.

maanantai 5. marraskuuta 2018

C684. Epäonninen sairas olo ja taju siitä että lääkärit yms ovat bakteerialtistuksessa skarppaavia

Terveyskeskuksessa tai lääkärissä käytyä on usein

epäonninen sairas olo, kuin kaikki olisi romahtanut

jotenkin karummalle tyylilajille, joka ei ole niin

elämänviisas ja viisaasti kantava. Osin se johtuu

siitä, että lääkäriin ja terveyskeskukseen tulee

sairastuneita ja itsensä loukanneita ihmisiä. Heillä on

siis ollut epäonnea tai tavallista huonompilinjaus

niin, ettei tavallinen elämä ole ollut mahdollista

ainakaan hyvin niin kuin tavallista. Siksi tuo

ympäristön ja sosiaalisten suhteiden vaikute

terveyskeskuksesta tms on epäviisaampaa kuin tavallisen

ajen elämänpiirin vaikute onnistuvuudessa ja

tervehenkisessä toiminnan sujuvuudessa. Siihen siis voi

nojata vähemmän kuin vaikkapa aamuun kotona tai

bussimatkaan tai töiden ja koulun ihmissuhteiden

elämänmakuisuuteen ja tervehenkisyyteen, jotka eivät

ole yleensä juuri silloin epäonnistuvia, elämälle

tiellä. Lisäksi lääkärit,sdairaanhoitajat yms elävät

bakteeri- onnettomuusalttius- yms altistuksen keskellä

ja se toki haittaa heidän elämäänsä jonkin verran, ja

niin he skarppaavat terveinä pysyäkseen ja terveinä

elääkseen, mutteivät yllä ihan niin ylös terveeseen

kuin terveellisempää elämää viettäen, ja niin heidän

huomionsa ja onnistuvuutensa on hiukan huono. Ja niin

heidän ohjeensa ovat vähän niin kuin tavallisesti

tuontapaisia asioita osaavan, joka nyt on kipeänä eikä

osaa niin hyvin tai ei huolehdijokakohtaa tai turaa

mutta osaa kumminkin jotenkin, vaikkapa vähän

korjaamalla, uudelleen yrittämällä. Ja niin

tavallisesti terveenä olleelle tuo ohjeiden

onnistuvuusaste, sen tekemisentavan kantavuus on liian

epäviisas ja tuntuu jysäyksenä tavallisen elämän

kantavuuteen, yht'äkkiä on pudottu arjen perusasioiden

huolehtimisen tasolle siitä, kun aiemmin saattoi

keskittyä elämän muihin puoliin ja perusasiat kyllä

hoituivat siinä ohessa. Toisaalta itselläkin kenties

oli juuri nyt ollut

onnettomuusalttiimpilähestyuistapa,kun sairastui,ja

siksi on hyvä tehdä perustason asiat kunnolla,mutta

kantavuutta edelleen saa siitä,mikä on tervehenkistä

omassa elämässä.