perjantai 1. kesäkuuta 2018

C592. "Tervolan rooli" liittyy terveitä elämäntapoja opetteleviin

Jostakin joskus aikanaan kuulin ns. Tervolan roolista, mutten ole siihen Tervola-nimen myötä törmännyt. Se ei siis liene Tervola-nimeen liittyvä vaikute eikä Tervola-nimisiltä peräisin. Sen sijaan se kai on sairastavien juttu, sellaisten, joille terveet elämäntavat ovat hankalia, eivät millään pysy päässä, ja niin heitä kehotetaan tsemppaamaan, kun siitä juuri näyttäisi, että pitäisi parantaa heidän tapojaan, ja niin joku keksii, että mitä jos leikkisit olevasi Tervola nimeltäsi, niin muistaisitko terveet elämäntavat silloin, ja niin heille annetuista terveiden elämäntapojen ohjeista syntyy kai tuo Tervola-rooli.

1. elokuuta 2023   Minulla on vaikutelma, että jotkyt hoitoaloilla matkivat jotakin, mikä on merkitty Tervolan kunnan rooliksi, mutta se on kuin Tervolan kunta mäeltä näköalapaikalta katsottuna, että tuo on Tervolaa ja tuo taas ei, se on siis maiseman vaikutelma, jonkinlainen kuvaus koko seudusta kaikkine asukkaineen, taloineen, puineen, teineen, elämänmenoineen ja kulttuureineen, eikä yksittäisen henkilön olemus. 

Parantavaksi Tervolan rooliksi sopisi ehkä tämän blogin parantamisesta.blogspot.com hakemistojen käsitys parannuskeinoista terveiden elämäntapojen ja elämänviisauden osina seurattuina, mutta niitä kutakin kuuluisi olla sopivan verran, terveen ja tervehdyttävän hyväätekevän verran, oikealla terveellä paikallaan elämässä ja maailmassa. Ihmeparannusohjekokoelma yrittää lusätä parantuvuutta mutta erikoistilanteessa eikä kai enimmäkseen ole tavallisten terveiden elämäntapojen osa muuten kuin varalla, jotakin maisemakuvaa luomassa parantumiseen vaikuttavista tekijöistä. Hoitoalojen työhön vaadittavaa kestokykyä ja jaksavaisuutta en osaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti